ILMAINEN TOIMITUS yli 149€ tilauksiin
Tommi Puukko on sen sarjan käyttöpuukko, että pelkkä nimi herättää kunnioitusta. Puhumattakaan siitä hetkestä, kun puukon saa käteensä. Kahva on upeasti lakattu ja helat ovat tyylikkäät. Kaikki yksityiskohdat ovat viimeisen päälle tarkasti mietittyjä ja valmistettuja. Punamusta tuppi on napakkaa tekoa ja huolellista käsityötä. Sen väritys jo kertoo, minkä puukon kantaja on kyseessä.
Tommi puukko eli Kainuun puukko on Hyrynsalmella 1800 luvulla kehitetty puukkomalli.Fiskarsin hienotaepajan johtajan englantilaisen Thomas (Tommi) Woodwardin oppipoika Kalle Keränen kehitti mallin vuoden 1868 jälkeen. Kerästä alettiin Woodwardin mukaan nimittää Tommiksi ja hänen valmistamiaan puukkoja Tommi-puukoiksi.Puukon tekotapa säilyi Kerästen suvun salaisuutena aina 1930-luvulle saakka, jolloin puukkoja alettiin jäljitellä ensin Hyrynsalmella ja sitten muualla Kainuussa.
Tunnetuksi Tommi-puukon teki presidentti Urho Kekkonen, joka käytti puukkoja eräretkillään ja jakoi kymmeniä puukkoja lahjoiksi eri valtioiden päämiehille. Puukon voi nähdä roikkuvan presidentin vyöllä useissa kuvissa.
Puukon valmistaja on Sakari Väätti Puolangalta. Terästään ylpeä takoja on laittanut nimikirjaimensa terään. Ja ylpeä voi ollakin, sillä terän hohto kertoo, että nyt ollaan terävyyden alkulähteillä. Tällä puukolla ei siten tarvitse tuhrata nuotiokiehisten teossa.
Terän pituus on 85mm ja puukon kokonaispituus on 19cm.
JAHTIAITTA
Kasarminkatu 43b
87500 KAJAANI
Myymälä avoinna:
ma - pe 9.00 - 17-00
la ja su suljettu
info@jahtiaitta.fi
puh. 040-1539333